Tolokuton — vokaaliyhtye, joka laulaa myös konsonantteja
Lauluyhtye Tolokuton koostuu kahdeksasta Helsingin yliopiston Savolaisen Osakunnan Laulajien kasvatista. Emokuoroltaan oktetti on perinyt ainakin rennon meiningin, jolla on selittämätön positiivinen vaikutus myös taiteelliseen tasoon.
Tolokuton on perustettu alkuvuodesta 2005. Sen jäsenten yhteenlaskettua yhtyelaulukokemusta voidaan kuitenkin mitata kymmenissä vuosissa. Mainetta oktetti on kerännyt muun muassa Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla ja Folklandia-risteilyillä.
Yhtye esittää pääasiassa rempseitä suomalaisia kansanlauluja, mutta herkistyy hetkittäin laulamaan myös tolokuttoman kauniita säveliä. Lisäksi ohjelmistossa on parhaita paloja ulkomaisesta kansanmusiikista sekä laaja varasto muita kulloiseenkin tilanteeseen sopivia kappaleita.
Tolokuton esiintyy a cappella eli ilman säestystä. Savolaishenkisyydestä huolimatta - tai kenties siitä johtuen - lavalla ei yleensä nähdä tönkkösuolattuja muikkuja. Oktetin olemuksesta on harvoin leikki kaukana, ja hilpeät koreografiat saattavat toisinaan yltyä suoranaiseksi flirttailuksi yleisön kanssa.
Ja sehän taas ei ole mikään ihme, sillä suuri osa ohjelmistosta käsittelee rakkautta, tuota laulun aiheiden kestosuosikkia kautta aikojen. Kansanmusiikista löytyy monenlaisia, raikkaitakin, näkökulmia kahden ihmisen välisiin tunteisiin. Tolokuton ei kuitenkaan uraudu yhteen ainokaiseen aiheeseen, vaan osaa irrotella - tai rauhoittua - muidenkin teemojen parissa.